Levy käynnistyy introlla Harvest Bell, joka taisi olla alun perin kakkosraidan, At The Green Country Chapel, kiinteä osa. Mukavasti toimiva biisikaksikko. Etenkin jälkimmäisellä on taipumus jäädä pään sisään pyörimään ikilooppia.
Code of Surrender on yksi levyn parhaista viisuista. Tämän soisi ilmestyvän myös sinkkuna, jos sellaista koskaan julkaistaan. Elämme tiukkoja aikoja eikä sinkkuja julkaista ihan tuosta vaan. Tässä olisi kolehdin paikka.
Levyn nelosbiisistä väännettiin musiikkivideo. Kappale kantaa nimeä Armed. Biisi tuntui aluksi vähän värittömältä ja yksipuoliselta, mutta muutama kuuntelukerta jelppasi pääsemään jyvälle. The Man-Eating Tree ei välttämättä iske yhdellä kuuntelukerralla, mutta toisen jälkeen saatat olla jo täysin ihmissyöjäpuun pauloissa eikä paluuta entiseen ole.
Vokalisti Tuomas Tuomisen miltei hypnoottisesti tulkitsema Like Mute Companions on puhdasta timangia. Samaan sarjaan sopii myös Exhaled, joka on bändin tuoreimman jäsenen, Antti Karhun, sävellys. Uskoisin, että pitkässä juoksussa sävellysvastuun jakautuminen Janne Markusta leveämmälle rintamalle tuo tietynlaista diversiteettiä The Man-Eating Treen musiikkiin. Exhaled on tästä ensimmäinen osoitus. Tuomisen sanoitukset istuvat musiikkiin kuin sormi sieraimeen:
From this house of loving hurt
You will not need those keys to leave
As these chimneys like lungs will exhale
Your uprising into free heavens
Down to the Color of the Eye on hyvin kaksijakoinen. Ensimmäiset pari minuuttia tuntuu kuin olisin löytänyt levyn heikoimman biisin. Tästä eteenpäin kuitenkin tuntuu kuin sydän sulaisi rintaan. Kertsi tarttuu sellaisella tavalla, jota on turha edes yrittää kuvailla.
Incendere on tätä kirjoittaessa vähän täytebiisin makuinen. Biisi tarttuu paremmin ajan kanssa. Sen sijaan All You Kept Free on ihan jotain muuta. Tämä biisi nostaa karvat pystyyn. Hämmentävän tunnelmallista. Iso mies meinaa herkistyä. Levyn päättää rauhallinen instrumentaali nimeltä Karsikko.
Digipack-versio päättyy Type O Negative -coveriin Everything Dies. Tämä taisi olla The Man-Eating Treen tapa toivottaa Peter Steelelle kepeät mullat.
Levyn ainoat miinukset on annettava miltei suorista Katatonia-lainauksista. Inside the City of Glass kuuluu liiaksi läpi. The Man-Eating Tree:lla on käsissään oma toimiva resepti, johon ei soisi sotkettavan liiaksi muiden tuotoksia.
The Man-Eating Tree on kasvanut jo mukavasti ulos "superyhtyeen" taakasta. Yhtyeen musiikkia ei voi suoraan kuvailla jäsenten bändihistoriaan viittaamalla, josta löytyy mm. Sentenced, Fall of the Leafe, Poisonblack ja Embraze. Suomalaista taattua melankoliaa tämäkin on, kuten edellä mainitutkin, mutta The Man-Eating Tree:lla on oma tarinansa kerrottavanaan.
☑☑☑☑☐
themaneatingtree.com
facebook.com/themaneatingtree
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti